Teppo Mesimäki Mies voi aina lähteä Lapista, mutta Lappi ei koskaan miehestä.

Ei toiselle saa nauraa siksi että se on musta...

Miten ihonväri, kansallisuus tai etnisyys vaikuttaa vitsiin? Mielestäni se voi olla rasistinen tai sitten hauskuuttava tekijä, riippuu hyvin paljon vitsistä, kertojasta ja vastaanottajasta.

No tässä tulee vähän miesten huumoria ja tarina kun istuskelin Tukholmalaisessa soittojuomalassa, meitä istui pöydässä mie, syyrialainen, somali ja rantaruotsalainen, ja tunnemme toisemme entuudestaan.
Juttelimme niitänäitä ja somali tuumasi rantaruotsalaiselle että sulla on pieni m*lkku, no mie tuumasin somalille että mie olen Ali onnekas, mä olen yläkerrasta valkoinen ja alakerrasta musta. Syyrialainen kertoi että hän on yhtä onnekas ja esitteli samalla Alin: ja katsokaapas Alia hän on kauttaaltaan musta. Alin ilme oli paras sillä hänestä näki että hän ei tajunnut vitsiä mutta hymyili kun me muut revettiin nauramaan. Eli syyrian vahvistus oli oikeassa, Alin on kauttaaltaan musta. =)

Kerroin tästä tästä tapauksesta suomalaiselle ystävättärelleni niin hän sanoi minulle: "ei toiselle saa nauraa siksi että hän on musta...". Niin no mehän ei naurettu tälle somalille siksi että hän on musta vaan siksi että hänellä älykkyys leikkasi heikommin kuin muilla pöydässä istuneilla (geneettinen tekijä?).

Mun mielestä suomalaiset eivät käsitä rasismia ja nämä rajoittamattoman maahanmuuton kannattajat sekottavat soppaa huutelemalla kaikkia rasisteiksi perustelematta mielipidettään, lisäksi suomalainen lehdistö voisi joskus kysyä rasismiin vetoavilta politikoilta perusteluita heidän rasismikortille.

Ministeri Orpo taitaa olla yksi surkeimpia esimerkkejä sillä hän ilmoitti että: pakolaisten motiivien epäileminen on rasistista, no jokainen omilla aivoillaan ajatteleva tietää että maahanmuuttovirastossakin epäillään heidän tarinoita, eikai niitä muuten tutkittaisi? Populistin on aina helppo heittää rasistikortti.

No rasismi on rasismia ja vitsit on vitsejä, ja vitsejä kukanenkin ymmärtää miten haluaa huumorista riippuen. Btw itse olen nationalisti ja fennomaani mutta se ei tee minusta rasistia, vaikka mulla kyllä pistää etniset vitsit naurattaan, ja olen itsekkin maahanmuuttajana saanut kuulla kansallisuudestani johtuvaa huumoria.

Rolig dag för alla och hälsningar från Stockholm

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TeppoMesimki kuva
Teppo Mesimäki

Miksi polkupyöräilevän somalin yli ei kannata ajaa? No sehän voi hyvänen aika olla sun oma polkupyörä.

Tällä vitsillä olen saanut monta somppua repeämään nauramaan, mutta moni vihrvasemmistolainen on sanonut mua vitsin kuultuaan rasistiksi.
Eli pisteet somapasseille ja punakaarti jäi ilman pisteitä.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Suomessa on neljää vitsintasoa, on satiiria, on härskiähuumoria, on Suomalainen-Ruotsalainen-Norjalainen vitsejä sekä vitsejä hölmöydestä ja väärinkäsityksistä. Harvemmin kuitenkaan kerrotaan vitsejä joissa joku kuolee tai joku on kiusaamisen kohteena ja jos kos kerrotaan niin vielä harvemmin ne naurattavat. On sanottu että Suomalaiset ovat loistavia satiirissa mutta omaavat huonon huumorintajun kun eivät naura sille että jotakuta sattuu tai joku loukkaanruu. Sitten on toki narsimi jos väännetään kättä onko huumoria vaiko toisen tahallista loukkaamista.

Toimituksen poiminnat